
Eurotoys |
Lelufantti lelukauppa |
Saippuakuplien tekeminen onnistuu jo pieneltä lapselta. Toisaalta saippuakuplien perässä on myös lapsesta mukava juosta, kun toinen niitä puhaltaa. Saippuakuplien tekeminen ei vielä vaadi puhallustaitoa, vaan saippuakuplia saa aikaiseksi myös saippuakuplakoneella tai liikuttamalla nopeasti kättä saippuakuplatikun kanssa. Saippuakuplien kanssa ongelmana on usein se, että auki oleva saippuakupla-astia kaatuu maahan leikin tiimellyksessä. Pienempien kohdalla onkin hyvä olla mukana touhussa tai varata ainakin riittävästi saippuakuplanestettä. Saippuakuplat eivät kastele liikaa, joten saippuakuplia voi hyvin tehdä myös kylmemmillä ilmoilla. Saippuakuplat ovat mukavaa tekemistä myös synttäreillä tai isomman lapsijoukon kanssa.
Netissä myydään paljon erilaisia välineitä saippuakuplien tekoon. Erityisesti isot ja värikkäät saippuakuplat houkuttelevat lapsia. Isoja saippuakuplakehikoita onkin myynnissä netissä tai semmoisen voi taiteilla myös itse, esimerkiksi vanhasta sulkapallomailasta. Myös saippuakuplanesteen tekemiseen löytyy hyvin ohjeita netistä, jos kaupan saippuakuplaseos pääsee loppumaan.